tiistai, 26. heinäkuuta 2011

Maallista ja taivaallista

Casa Totukista tänään visuaalispainotteista päivitystä, koska kuvat - ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kirkkoja ja katedraaleja on Oaxacan kaupungissa suunnilleen joka kadun kulmassa. Alla yksi kuuluisimmista, Santo Domingo. Maisterin matkakertomuksia -blogissa on runsaasti kuvia sisältä, kultaa ja kimalletta ja pyhimyksiä. Olihan se mykistävää, kuten hartaus täällä ylipäätään. Ihmiset tekevät ristinmerkin myös kirkon ohi kävellessään.

Alla olevat kuvat eivät ole enää Santo Domingosta, vaan yhdestä niistä lukuisista pienemmistä kirkosta, jonka nimeä en enää pannut merkille.
Hiljaisuus! Pienokaisella järkyttävän siniset silmät, melkein värivirheen kaltainen harvinaisuus täälläpäin.

Seinällä tietenkin edesmenneen paavin Johannes Paavali II:n muistokuva.
Madonna ihan vaan yhden talon seinässä.

Teimme oman ristiretken kaupungin yllä olevalla kukkulalla sijaitsevalle ristille. Maisemakuvaa matkan varrelta.

Ylhäällä noin 1700 metrissä.

Ristin juurella.


Oaxacan kaupunki ylhäältä.
Vuoden 2006 kansanliikehdinnän serauksena kaupungin seinät olivat täynnä graffiteja, jotka on sittemmin suureksi osaksi putsattu pois. Jotain on onneksi vielä jäänyt.

Ruuhkaa Oaxacan kaupungin torilla eli Zocalolla. 
Kaktusaita kylämme takana. Jotenkin tosi meksikolaista.
Kotikylille San Felipeen eivät maailman murheet ulotu.
Residenssin pihapiirin toisen vuokralaisporukan koira nimeltään John Lennon on niin nopea liikkeissään, että jouduin hetken pyydystämään häntä kuvaan. Lennon on myös kova käymään etäkeskustelua kylän muiden koirien kanssa. Räyh ja väy on muuten ihan sama espanjaksi.   

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Kerro muillekin!