Kiitos, yö sujui mukavasti, tosin nyt on ollut viileää ja sateista ja nukkumatila tuoksahtaa aavistuksen homeelle. Vuode on myös kosteahko koko ajan, tyynyltä herää mielenkiintoisilla kampauksilla varustettuna (tästä ei tarjolla kuvaa, sori!)
Suihku on todellinen elämys. Hetken odottelun jälkeen lämmintä vettä norottaa ehkä noin kolmesta toimivasta reiästä. Jäi hoitoaine sitten laittamatta, kukapa sitä täällä tarvitsisikaan. :) Kylpyamme on myös sellainen nähtävyys, että ihan pakko oli kuvata se tähän:
![]() |
| Ihku amme |
![]() |
| Mielenkiintoinen suihkutsydeemi |
Hanavesi on täällä juomakelvotonta. Juomavesi kannetaan läheisestä kaupasta. Sitä myydään 15 litran pulloissa ja käytetään hauskan pumpun avulla. Hanavettä voi kuitenkin käyttää hedelmien pesuun jos sitä keittää ensin kymmenisen minuuttia. Toinen vaihtoehto on desinfiointiaine, jota annostellaan 15 tippaa litraa kohden. Tipat on tosi houkuttelevan värisiä, hp-kastikkeen ruskeita, ja vesi värjäytyy niistä kivan keltaiseksi (muistuttaa erästä ihmiskehon nestettä). Sillä pestiin tämänaamuiset hedelmät, kadulta ostetut omenat ja mangot. Vielä ei ole vatsa sanonut mitään. Ootellaan...
Vielä on kuvattava residenssin nerokas ikkunaratkaisu. Kaksi lasista juomapulloa on valettu sisään seinään ja ne päästävät todella kauniisti valoa läpi.
Nyt on lähdettävä vähän lenkille, kun ropina on tauonnut. Täällä eletään sadekautta, mikä tarkoittaa, että vähän väliä tulee peukalonpään kokoisia vesipisaroita. Pisarat tiputtelevat myös puista alas pienen perunan kokoisia koppakuoriaisia, joita sitten sätkii ketarat ojossa pitkin teitä. Ne on olleet tähän mennessä ällöttävimpiä ötököitä. Hämähäkit, torakat tai muurahaiset ei heilauta, skorpionin kohtaamista suorastaan odotan! Jos skorppari eksyy sisälle, toimintaohje on seuraava: "Kätevä konsti on laittaa valot päälle, jolloin skorpioni jähmettyy ja on vailla näköaistia, ja lyödä sitä esimerkiksi paistinpannulla".






Huh huh, skorppareita! Sisäinen prinsessani nousee tuolille ja kirkaisee. :) Kaukomatkoilla menee oma aikansa, että tottuu paikallisiin ökkimönkkäreihin. Olisin kyllä mielelläni nähnyt kuvan juuri heränneestä kirjailijasta... :D Nauti eksotiikasta!
VastaaPoistaHeh! Mun sisäinen prinsessa piti valitettavasti jättää kotiin. Aika surutta mätkin torakoita ja niistä pienempiä. Musta leski lienee ainoa oikeasti vaarallinen elukka täällä. Täkäläisten skorpparilajikkeiden pistoon ei ihminen edes kuole. Mutta ne isot koppakuoriaiset on yököttäviä!
VastaaPoista