Elämää jumalan seläntakaisissa kylissä

Santiago Apoala

Seuraa raporttia vuoristoretkestä misteekki-intiaanien pariin. Reissu sisälsi niin päätä huimaavia maisemia ja veret seisauttavia ihmiskohtaloita, että niiden sulattelu vie aikansa, mutta yritän tässä edes vähän pintaraapaista aihetta.

Vaellus vei Sierra Mixtecan vuoristoon Santiago Apoalan kylään, 129 asukkaan paikkakunnalle, 1 790 metrin korkeuteen. Santiago Apoala tarkoittaa espanjaksi "Donde reparten el agua" eli missä vesi jakaantuu. Intiaanilegendan mukaan ihmiskunta on lähtöisin täältä, valtavasta kalliorotkosta, joka kapenee ja kapenee vain auetakseen hedelmälliseksi laaksoksi.

Vuorten välistä kohti paratiisia

Misteekit ja sapoteekit ovat olleet suurimpia intiaaniheimoja Oaxacan maakunnassa. Heimot ovat historian aikana ottaneet yhteen rankasti, mikä osiltaan helpotti myös espanjalaisten uuden maailman valloitusta. Osittain sitten taudit hoitivat intiaanikansat maailmankartalta.

Nykyisin vielä jäljellä olevat intiaaniyhteisöt elää kituuttavat maissin viljelyllä ja käsitöillä. Elinehdot vuoristossa ovat vaatimattomat. Luonto on eroosion syömä - ja tämänkin kehityksen aloittivat jo espanjalaiset aikoinaan hakkamaalla metsät ja istuttamalla kaktusta, jossa loisivasta toukasta saatiin arvokasta punaista väriä kirkolle ja valtaapitäville. Tänään vuoristojen intiaanikielistä on 62 elossa, vasta kuolleiksi on julistettu kaksi kieltä. Intiaanikieliä ei juurikaan ole kirjoitettu vaan ne periytyvät oraalisesti, mikä nopeuttaa niiden tuhoutumista. 99% meksikolaisista puhuu espanjaa.

Niin Santiago Apoalaa kuin monia muitakin vuoristokyliä riivaa erakoituminen. Työhön kykenevä väki lähtee jenkkeihin (paikoin jopa 50-70% väestöstä) ja nuoriso ei vaivaudu edes kouluun, koska "mitä hyötyä siitä on, lähden kuitenkin Amerikkaan".

Keskellä valtava vesiputous, vieressä siksakkina kulkeva polku ja portaat. 

Lain mukaan intiaaniheimot ovat oikeutettuja kouluopetukseen omalla kielellään, mutta syrjäisille paikkakunnille löytyy harvoin äidinkielistä saati pätevää opettajaa, joka jaksaisi matkustaa lähes mahdottomien kulkuyhteyksien päähän. Opettajat saattavat käydä töissä vain tiistaista torstaihin ja ovat välillä pitkiä aikoja lakossa liittonsa komennuksesta. Meksikon elintasossa onkin huimia vaihteluja maakuntien välillä. Pohjoisen tai pääkaupungin ihmisten keskimääräinen elintaso on Itä-Euroopan tasoa, mutta täällä Oaxacan vuoriston perukoilla ollaan Afrikan tasolla - näin tietää UNDP
eli YK:n maailmanlaajuinen kehitysyhteistyöverkosto.

Pysyvä mielenosoitus Oaxacan kaupungin torilla San Juan Copalan puolesta.

Oaxacan köyhän maakunnan kylistä surullisen kuuluisin on kuitenkin San Juan Copala, trique-intiaanien asuttama pikkukylä, joka julistautui autonomiseksi yhteisöksi vuonna 2006. Tästähän Meksikon viranomaiset eivät tykänneet, ja kylä on ollut saarrossa toista vuotta ilman vettä ja sähköä, kaikki hallituksen politiikkaa vastustavat ihmiset on joko tapettu, kadonneet tai karkotettu kylästä. San Juan Copalaan ei ole turvallista mennä, joten sieltä ei nyt tällä kertaa turistikuvia.

San Juan Copalassa sai viime vuonna surmansa myös suomalainen ihmisoikeustarkkailija Jyri Jaakkola. Täältä löytyy Jyri Jaakkolan kesken jäänyt blogi Toinen Meksiko. Niin Jyri Jaakkolan kuin myös vuonna 2006 ammutun amerikkalaisen toimittajan Brad Willin murhat ovat kiinnittäneet kansainvälisen huomion Meksikon ihmisoikeustilanteeseen. Järkyttävintä on, että Brad Will kuvasi oman kuolemansa, johon linkki täällä (sisältää väkivaltaa, älä katso jos heikottaa), mutta todistusaineistosta huolimatta (josta selviää esim. laukausten tulosuunta ja sanomalehdessä on julkaistu jopa kuva, jossa neljä miestä ampui kohti Williä) ketään ei ole tuomittu. Brad Willin murhasta ei myöskään kannata ruveta kyselemään julkisesti tai voi käydä köpelösti, kuten näille kolmelle amerikkalaisille ja urugualaiselle turistille.

Toinen lakana San Juan Copalan puolesta.

Meksikon kurjuuksiin kuuluu myös huumeiden vastainen sota, joka ansaitsisi oman postauksen. Mutta koska se näkyy aika vähäisesti täällä etelässä, jääköön nyt maininnaksi. Kyseessä on käytännössä huumekartellien ja Meksikon armeijan välinen sota, jolla kuolonuhreja lienee jo lähes 40 000. Meksikolaisilla alkaa olla mitta täynnä korruptoitunutta hallintoa, ja runoilija Javier Siciliasta onkin tullut väkivaltaa vastustavan liikkeen keskushahmo. Sicilia menetti poikansa huumekartellin ammuskelussa ja organisoi kesällä valtavan kulkueen, joka marssi 80 kilometrin matkan Cuernavacasta Mexico Cityyn.

Tässä värjätään lankoja kasveilla Sierra
Juárezin sapoteekkikylässä Teotitlán del Vallessa.

Kaikesta nostetusta haloosta huolimatta (aina YK:ta myöten) elämä kulkee Meksikossa kuten ennenkin. Asiat muuttuvat mañana tai sitten ehkä ei. Korruptio on niin syvällä maan systeemissä, että tarvittaisin varmasti isompi maanjäristys tai hurrikaani poistamaan se.

Loppukevennykseksi linkki Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden jo hieman ikääntyneeseen, mutta sisällöltään edelleen ajankohtaiseen kuvaukseen Meksikosta, Monterreyn kaupungista. Teksti pätee tismalleen myös Oaxacaan, joten nauttikaa. Niin minäkin vielä reilun viikon, ja sitten on edessä haikea kotiinpaluu!

Komea liskokaveri valleusretken varrelta.