Ai mut mä olinkin suomalainen

Tavallinen iltapäivä Oaxacan zócalolla.

Kalenteri kertoo, että olen ollut kotona jo kaksikymmentä päivää. Olinko muka Meksikossa ollenkaan?  Täytyy siteerata tähän kirjailijakollegaa, joka oli viettänyt kesän Tansaniassa: Se oli kuin unta. Suomessa on arki jatkunut urillaan, vain reissaaja on kokenut jotain elämää suurempaa. Kulttuurit ovat niin erilaisia, etteivät ne mahdu samoihin aivoihin yhtä aikaa. Millä ihmeellä jakaa kokemaansa kenenkään kanssa?

- Oliko hyvä reissu?
Joo, olihan se.
- Oliko ruoka hyvää?
Mmm, oli.
- Oliko lämmintä?
Olihan siellä.
- Oliko kallista?
Ei, ei ollut.
- Opitko kieltä?
Varmaan, luultavasti joo. Ja sitten keskustelu jatkuu perussuomalaisista, alhaisesta korkotasosta tai naapurimaan prinsessasta, joka on käynyt vilkuttamassa meille. 

Kulttuurisokki kotiinpäin palatessa on usein rajumpi kuin vieraaseen maahan lähtiessä, koska siihen ei osaa varautua. Minuun ensimmäinen iski paria tuntia Suomen kamaralle palaamisen jälkeen. Missä kaikki IHMISET ovat? Onko annettu joku yleishälytys? Miksi kadut ovat typötyhjiä?! Kunnes havaitsin, kuinka yksi tuulipukuinen käveli tien yli, toinen istui autossaan ja kolmas asettui seurakseni bussikatoksen alle. Onneksi, sillä meinasin hyperventiloida. Kotikaupungissani oli käynnissä aivan normaali, sateisen rauhallinen tiistai-iltapäivä - täällä ei latinopoppi soi kadunkulmissa eikä autot tööttää pakokaasun sumentamissa jonoissa. Unohtamatta, että aurinko paistaa aivan oikeasta kulmasta (jos nyt sattuu ylipäätään paistamaan), se siis ei nouse keskitaivaalle, vaan ihan oikeasti kipuaa vain vähän horisontin yli ja painuu sitten takaisin tiehensä. Ja on ihan normaalia, että bussissa jokainen istuu yksin kahden hengen penkissään eikä tasan parkkeeraa kenenkään viereen.

Ja sitten ne tutut angstit, joihin en varmaan ikinä totu. Vieraille ei puhuta (eikä juuri tutuillekaan), silmiin ei katsota, päivää ei sanota, mutta mulkoilla voi, arvostella saa ja selän takana kuuluu juoruta. Ei pidä unohtaa, että kaikki on Suomessa päin persettä, palkat on surkeat, naapurin lapset kamalia, mutta uusi kiinteyttävä voide on tosi ihana.

Meksiko-ikävää pääsen onneksi purkamaan Turun kirjamessuilla sunnuntaina 2.10.2011 klo 11.30- 12.30 kokoustilassa nro 3. Suomen Nuorisokirjailjat järjestää seminaarin "Lentävä matto- kulttuurien kohtaamisia suomalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa". Keskustelemassa kanssani ovat Raili Mikkanen, Terhi Rannela ja Marja-Leena Tiainen. Tervetuloa mukaan ihmettelemään kulttuurien törmäyksiä!